Saastamoisten sukuseuran jäsenkirje 1/2026

Hyvät Saastamoisten sukuseuran jäsenet

Kiitämme kuluneesta vuodesta ja kaikista yhteydenotoista. Erityiset kiitokset viimekesäisestä kesätapaamisesta, joka suuntautui toiveiden mukaisesti suvun alkujuurille Sastamalaan 30.8.2025. Kiitokset myös Risto Tuorille Kouraniemen Tuorin sukuseurasta, joka oli laatinut monipuolisen ja tarkan ohjelman yhteisten esivanhempiemme oletetuille asuinpaikoille. Samalla saimme kokea monipuolisesti isäntiemme vieraanvaraisuuden. Kesätapaamiseen osallistui 40 henkilöä.

Tämänhetkisen tiedon mukaan sukumme on lähtenyt Sastamalan seudulta Savoon Keiteleelle. Iltajuhlassa sukututkija Ari Kolehmainen esitteli tutkimuksen viimeisimmän vaiheen, joka kohdistuu juuri tämän tiedon tarkistamiseen.

Kesätapaamiset onkin koettu virkistävinä ja yhteenkuuluvuutta lisäävinä tapahtumina jo useiden vuosien kokemuksella. Tänä vuonna tapaamme lauantaina 25.7.2026 Joensuussa kesäteatterin merkeissä. Menemme katsomaan Utran Uuteen Teatteriin  musiikkikomediaa ”Rakkautta ja rautanauloja”. Esitys alkaa klo 14 ja sitä ennen meillä on ruokailu klo 12 kesäteatterin yhteydessä olevalla Uittotuvalla. Tarkemmat tiedot tapaamisesta erillisessä tiedotteessa.

Mukavaa kesätapaamisen odotusta!

Leo Saastamoinen, puheenjohtaja

Sukuneuvosto 2024 – 2027

sähköpostiosoite: saastamoiset@gmail.com

Puheenjohtaja Leo Saastamoinen

Varapuheenjohtaja Hanna Heikkinen

Sihteeri Pertti Mykkänen

Rahastonhoitaja Paula Toivainen

Jäsen Eva Hilkamo kotisivujen ylläpitäjä

Jäsen Kaisa Leena Välipirtti edustaa Saastamoisten sukuseuraa Sukuseurojen Keskusliiton hallituksessa ja on hallituksen varapuheenjohtaja 

Varajäsenet Eliina Nousiainen ja Tapio Saastamoinen

Jäsenmaksut

Vuosimaksu 25 €

Ainaisjäsenmaksu 120 €

Alle 25-vuotiailta ei peritä jäsenmaksua

Erillistä liittymismaksua ei peritä

Myytävät tuotteet

Juuret Vuonamonlahdella – Saastamoisten sukukirjaa myydään hintaan 130 €, lisäksi lähetyskulut 15 €. Kirjan mukana tulee 2018 valmistunut n. 50-sivuinen täydennysosa.

Saastamoisten sukuviiri (lipputankoon nostettava, 50×500 cm) hintaan 50 €. lisäksi lähetyskulut 15 €.

Sukuseuran vaakunalla varustettua pöytästandaaria voi tilata esimerkiksi sukuseuran jäsenen merkkipäivän kunniaksi. Standaarin postituskulut 15 €.