Jäsenkirje 2021

  1. Hyvät Saastamoisten sukuseuran jäsenet
    Kiitämme kuluneesta vuodesta ja kaikista yhteydenotoista. Sukuseuraan liittyi muutama uusi jäsen ja muutamia myös poistui. Sukuseuran toiminnan kannalta on tärkeätä, että mukana on riittävästi aktiivisia ja sukuseurasta kiinnostuneita jäseniä. Sääntömuutos mahdollistaa kaikkien Saastamois- sukuisten liittymisen sukuseuraan esivanhempien syntymäpaikasta riippumatta. Hyvät jäsenet viestittäkää asiaa eteenpäin, jotta saamme koottua mahdollisimman paljon Saastamoisia tai Saastamoisista polveutuvia tähän sukuseuraan. Korona pandemia on vaikuttanut monella tavalla seuramme toimintaan. Sukuseurassamme on 200 jäsentä.
  1. Toimintasuunnitelma vuosille 2019 – 2021
    Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia niihin liittyviä perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta suvun jäsenten keskuudessa, sekä tehdä sukuseura- ja sukututkimustyötä tunnetuksi ja muutenkin edistää kotiseututyötä.
    Tavoite
    Toiminnasta pyritään saamaan monipuolista ja kiinnostavaa. Jäsenten hankinnassa on pääpaino jo jäsenenä olevien henkilöiden perheenjäsenten liittyminen jäseneksi
    sekä nuorten henkilöiden saaminen sukuseuran jäseniksi. Kiinnostavuutta lisätään jo kuluneella kaudella olleiden kesätapaamisten jatkamisella ja monipuolistamisella.
    Kehitettäviä asioita ovat mm. koko maata kattava jäsenhankintaverkosto, lehtikirjoitukset, sosiaalinen media, sukukirjan näkyvyys, tapaamisten järjestäminen, sukuseuran kotisivujen ajan tasalla pitäminen ja sukutietojen jatkuva päivitys.
  1. Vuoden 2021 kesätapaaminen ja sukukokous 2021
    Kuluvan vuoden kesätapaamisesta ei ole vielä tehty päätöksiä vallitsevan korona-pandemian vuoksi. Mikäli tapaaminen järjestetään jossain muodossa, siitä ilmoitetaan sukuseuran kotisivuilla ja sähköpostitse/kirjeellä.
    Vuosi 2021 on sukukokousvuosi. Aikaisempien suunnitelmien mukaan kokous oli tarkoitus pitää pääkaupunkiseudulla ja kokouksen yhteyteen oli tarkoitus järjestää oheistoimintaa, mm. vierailuja kulttuurikohteisiin. Nykyisen koronatilanteen vallitessa sukuneuvosto kuitenkin esittää, että sukukokous pidettäisiin Keiteleellä elo-syyskuun aikana. Ajankohta ja paikka tarkentuu
    myöhemmin.
  1. Sukuseuran myytävät tuotteet
    Virallista pöytästandaaria, jossa tunnus (S) ei myydä, vaan se luovutetaan sukuneuvoston erillisellä päätöksellä. Standaari voidaan luovuttaa esim. merkkipäivien yhteydessä. Olkaa yhteydessä sukuneuvostoon, jos haluatte muistaa sukulaistanne tällä tavalla. Standaarin toimituskulut 15 €.
    ”Juuret Vuonamonlahdella” Saastamoisten sukukirja ja täydennysosa saatavana hintaa 85€/kpl + toimituskulut. Täydennysosa erikseen 5€ + toimituskulut.
    Sukuseuran tunnuksella (S) olevaa rintaneulaa on saatavana 5€/kpl + toimituskulut.

Sukuseuran viiri. Viirin koko on 50×450 cm. Viiristä samoin kuin virallisesta pöytästandaarista on kuvia sukuseuran sivuilla; arkisto/sukukokouskuvia 2009. Viirin hinta on 50 €/kpl + toimituskulut.
Tuotteita on saatavana sukuseuran sihteeriltä. Tilaukset ja tiedustelut mieluimmin
sähköpostitse: saastamoiset@gmail.com.

  1. Jyväskylän huoneisto
    Jyväskylän huoneistossa tehtiin vielä mittavan koko kiinteistöä käsittävän putkiremontin ja kylpyhuoneen saneerauksen lisäksi keittiökaapistojen uusinta. Sukuseuran omistamassa huoneistossa on vuokralaisena kaksi opiskelijaa Saastamoisen suvusta. Huoneiston vuokraukseen liittyvissä asioissa pyydämme ottamaan yhteyttä Jyväskylässä asioita hoitavaan
    Markku Ikkalaan puh. 040-763 9112.
  1. Sukuneuvoston kokoonpano

Puheenjohtaja:
Leo Saastamoinen 045 6038377
Peltotie 9, 71910 ALAPITKÄ
leo.saastamoinen@outlook.com

Varapuheenjohtaja:
Kimmo Saastamoinen 044 545 6058
Pero-ojantie 16, 88600 HAAPAVESI
kimmosaastamoinen16@gmail.com

Sihteeri:
Pertti Mykkänen 050 3777179
Auringonkehrä 8 B 7, 74120 IISALMI
saastamoiset@gmail.com

Rahastonhoitaja:
Paula Toivainen 040 7604139
Maaningantie 628 B, 72400 PIELAVESI
paula.toivainen@gmail.com

Jäsenet: Kaija Lång Pielavesi, Hanna Heikkinen Keitele
Varajäsenet: Eva Hilkamo, Kimmo Saastamoinen, Kaisa Välipirtti

  1. Jäsenmaksu
    Valamon sukukokouksessa 4.8.2018 vahvistettiin seuraavaksi toimintakaudeksi liittymis-, vuosi-, ainais- ja kannattajajäsenmaksun suuruudeksi:
  • liittymismaksu ei peritä
  • vuosimaksu 20€
  • ainaisjäsenmaksu 120€
  • kannattajajäsenmaksu 50€
    -nuoret 18 – 25-vuotiaat jäseniksi ilman jäsenmaksua. Täytettyään 25 v. heillä on normaali
    jäsenmaksu.

Valoisampia aikoja odotellessa

Sukuneuvosto

Saastamoisten sukuseura ry.

Saastamoisten kesätapaaminen 2017

Saastamoisten sukuseura ry järjestää kesätapaamisen Lapinlahden Alapitkälle su 16.07.2017 seuraavan ohjelman mukaan.

Klo 10.00 Ruokailu Jokiniemen matkailu, Jokiniementie 58, 71910 ALAPITKÄ

Seisovasta pöydästä vanhan ajan salaatti, savumuikut, talon sienisalaatti, punajuurilohkot, karjalanpaisti ylämaannaudasta, uudet perunat, karjalanpiirakka, kotoinen rieska ja ruisleipä, kotikalja, mehu. Jälkiruokana mustikkakukkonen teen ja kahvin kera.

Kysy tarvittaessa Jokiniemen matkailusta majoittumismahdollisuutta info@jokiniemenmatkailu.fi tai puh. 0400 811 266. www.jokiniemenmatkailu.fi

Klo 13.00 – 15.00 Kesäteatteri Alapitkän nuorisoseuran talo, Räisäläntie 3, 71910 ALAPITKÄ

Alapitkän nuorisoseuran kesäteatteri esittää Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi Minna Kettusen kirjoittaman näytelmän ”Jaetun maan lapset”. Näytelmä kertoo tapahtumista Alapitkällä ja Suomessa vuosina 1944-52. Aiheina ovat siirtoväen saapuminen Salmista ja asettuminen Alapitkälle, sodan monenlaiset jäljet ihmisissä, Suomen tulenarka poliittinen tilanne sekä jälleenrakentaminen.

Ohjaus: Minna Kettunen ja Tarmo Valkonen

www.alapitkanns.fi/teatteri/

Ruokailu, teatteri ja väliaikakahvit ovat omakustanteisia. Yhteensä 45,50 €

Sitovat ilmoittautumiset 1.7.2017 mennessä sihteerille sähköpostiin saastamoiset@gmail.com tai puhelimella iltaisin 18.00-20.00 puh. 050 380 0964.

Maksu ennakkoon Nilakan seudun Osuuspankki, Saastamoisten sukuseura ry:n tilille FI07 5128 0620 0126 88 BIC-koodi OKOYFIHH

Ilmoittautumisen yhteydessä muista mainita erityisruokavalio.

Teatterin jälkeen on mahdollisuus tutustua Suomen asutusmuseoon Alapitkällä.

Salmista evakkona Alapitkälle saapunut Yrjö Mure kirjoitti vuonna 1947 hallintasopimuksen Alarannan tilasta. Yrjö Mure sekä hänen sisarensa Anni asuivat tilalla vakituisesti 1970-luvulle saakka. Tänä päivänä tila toimii museona, jossa on mahdollista tutustua sotien jälkeen syntyneiden asutustilojen elämään ja arkeen. Arkeen, jota ovat eläneet sadat tuhannet suomalaiset. Asutustoiminnan muistomerkki paljastettiin 22.5.2010 Alapitkällä. Muistomerkki on kuvanveistäjä Herman Joutsenen käsialaa ja Veikko Vennamon näköispatsas. Muistomerkki sijaitsee Alapitkän tsasounan vieressä. Myös tsasouna on avoinna heinäkuussa ke-su klo 10-16.

Sukuneuvosto

Saastamoisten sukukirja ”Juuret Vuonamonlahdella”

Kirjan ensimmäinen painos on loppunut ja nyt kartoitamme uusintapainoksen määrää. Uusintapainos tehdään vuoden 2017 alkupuolella.

Jos olette kiinnostuneita hankkimaan kirjan tai kirjoja, niin pyydämme ottamaan yhteyttä Saastamoisten sukuseuran sihteeriin 31.12.2016 mennessä sähköp. saastamoiset(at)gmail.com tai puh.nro 050-380 0964.

Sukuneuvosto

Tilapäivitys 13.6.2017

Kirjatilaus tehty, saatavilla vielä 19kpl kirjoja.

Kesätapaaminen 17.7.2016

SAASTAMOISTEN KESÄTAPAAMINEN

Saastamoisten sukuseura ry järjestää kesätapaamisen Keiteleellä 17.7.2016.

Päivän ohjelma:

Klo 10.00 Jumalanpalvelus Keiteleen kirkossa

  • palveluksen toimittaa pastori Sirpa Toppinen
  • kanttori Kaarina Saastamoinen
  • suntio Oiva Saastamoinen

Klo 11.00 – 12.30 Ruokailu seurakuntatalolla

  • Ruokailun aikana ohjelmaa ja vapaamuotoista seurustelua

Klo 13.00- 15.30 Kesäteatteri, Keiteleen kesäteatteri

Teatteriesityksen jälkeen tutustutaan Keiteleen kotiseutumuseoon. Aholan talomuseo. Museoon on vapaehtoinen pääsymaksu.
Timo Tenhunen kertoo varhaisimmista Saastamoisen suvun asuinpaikoista.

Vaihtoehtona museokäynnille on Rantosen talon paikan esittely Sulkavanjärvellä, esittelijänä Veikko Helppolainen.

Ruokalista:

  • paisti, varhaisperunat lisukkeineen
  • jälkiruokana tuoreet mansikat ja vaniljajäätelö
  • Ruokailu hinta on seuraava, jos osallistujia on vähintään 50: 17,50 €/henkilö, lapset alle 6-vuotiaat maksuton, 7-15-vuotiaat 7€

Kesäteatteriesitys:

  • Outi Poppin musiikkinäytelmä: Haavelaiva – kaappaus kesäyössä.
  • Ohjaus: Veera Airas, musiikillinen ohjaus: Marjatta Airas
  • Liput: ryhmät yli 20 henkilöä 15€, lapset alle 12v. 10€ + kahvit 3€

Ruokailu, teatteri ja kahvit ovat omakustanteisia. Yhteensä 35,50 €/henkilö.

Maksu ennakkoon Keiteleen Osuuspankkiin, Saastamoisten sukuseura tilille FI30 4781 1020 0102 32

Ilmoittautumisen yhteydessä muista mainita erityisruokavalio.

Sitovat ilmoittautumiset 1.7. 2016 mennessä sihteerille sähköpostiin saastamoiset@gmail.com tai iltaisin 18.00 – 20.00 puh. 050 380 0964.

Sukuneuvosto